Trial-huumaa Tervakoskella

14.9.2016

Trialin Suomen Cupin kuudes eli viimeinen osakilpailu järjestettiin hienossa säässä Tervakoskella lauantaina 10.9. Y-SMK:n Peetu Leskinen sijoittui C-vapaaluokassa toiseksi ja velipoika Tuukka oli viides samassa luokassa. Poikien kilpailu sujui suuremmitta ongelmitta ja isä-Pekan mukaan poikien trial-kehitys etenee suunnitellusti.  -Tunteja pojille alle ja homma voi edetä laajempiinkin valmennuskuvioihin myöhemmin.


Pekalla sen sijaan kilpailun ensimmäisellä kierroksella oli keskittymisongelmia ajatuksen harhaillessa ihan muualla kuin kilparadalla ja virhepisteitä kertyi mm. väärän luokan porteista ajaen neljältä jaksolta yhteensä maksimit 20, mikä tietää ehdottomasti liikaa tasoitusta muille.  Mies sai kuitenkin kasattua itsensä tauolla ja loppusuoritus meni Pekalle tyypillisen vakaasti tuoden loppusijoituksen viides.


Myös trial-kilpailukausi alkaa olla paketissa, sillä Pekka Leskinen on lähdössä 24.9 Vantaalle viimeiseen kauden SM-kilpailuun. Kilpailussa riittää erityistä meilenkiintoa sillä mukaan on ilmeisesti tulossa enemmän enduron MM-ympyröistä tutut Eero Remes ja Henrik Stigell. Mukavasti on siis haastetta tulossa, harvemmin pääsee tuoreen maailmanmestarin kanssa kisaamaan sillä tällä kertaa Eero Remes on ilmoittautunut mukaan jokamies-super -luokkaan, kertoili Pekka viitaten Remeksen viime viikonloppuna varmistamaan Enduron E1-luokan maailmanmestaruuteen.

Linkki: Tervakosken Suomen cup -sivut tuloksineen