Muistettavaa talvitreenikaudelle

1.12.2017

Mietimme puheenjohtajan kanssa muistutettavia seikkoja näin Parkatin talvitreenikauden alkaessa. Siispä, huomistakin ajatellen:

ENSIN ERITYISHUOMIO: Ratakirjaukset on merkittävä kopin seinässä olevaan postilaatikon ajomerkintävihkoon vielä toistaiseksi entiseen tapaan. MIKSI? Koska ympäristöviranomaiset seuraavat ratojen käyttöä ja osin käyttömerkintöjen lukumäärän mukaan kerhollemme voidaan myöntää taloudellisia avustuksia. Uusi sähköinen kulunvalvonta- ja käyttömerkintäjärjestelmä on koko ajan kehitteillä ja otetaan käyttöön sen valmistuttua. Käyttäjäkirjaus vihkoon on siis ehdottoman tärkeä asia - muista tehdä aina ennen ajoa koska alueen käyttöä valvotaan!

Motocross-radan ajomahdollisuus selviää 2.12. lauantaina testikierroksen ajamisen jälkeen: mikäli rata osoittautuu pehmeäksi, ei ajoa - mutta jos vaikuttaa kovalle niin varovasti liikkeelle. Enduron ykkösmaastokoe Petäikkö on käytössä, ja vaikka pätkä on kuivaa hiekkakangasta niin treenataanpa myös siellä aluksi varovasti, lunta on satanut radalle eikä vielä ole spooria. Vinkkinä myös crossiväelle, jotka eivät ennen ole enskaa kokeilleet niin lauantaina on siihen hieno mahdollisuus.

Varikkomaton käyttö on ympäristöluvan mukaisesti aina pakollista. Tapahtumaan on kutsuttu tutustumaan myös viranomaisia ja lehdistöä joten näytetäänpä miten vastuullisesti noudatamme sääntöjä.

Lauantain talvikauden avaus on maksuton mutta kausimaksun talvelle 17-18 voi jo maksaa kerhon pankkitilille ohjeistuksen mukaisesti.

Uudet rataopastetaulut eivät ehtineet valmistua avajaisiin mutta ne asennetaan lähipäivinä.

Talvitreeniterveisin, Timo Hartikainen, Y-SMK tiedotus