Pekka Leskinen hopealle Heinätrialissa

1.7.2014

Y-SMK:n edustus Heinätrial 2014: Tapio Merkkiniemi, Sanna Kärkkäinen, Pekka Leskinen
Y-SMK:n edustus Heinätrial 2014: Tapio Merkkiniemi, Sanna Kärkkäinen, Pekka Leskinen





 

Tänä vuonna Jyväskylän perinteiseen Heinätrialiin lähti Ylä-Savon moottorikerhon edustajia kaikkiaan kolme kuljettajaa. 29. kerran järjestettyyn kisaan lähti Pekka Leskisen ja Tapio Merkkiniemen kanssa myös Sanna Kärkkäinen. Kaksipäiväisessä kisassa Leskinen ja Merkkiniemi ajoivat Jokamies-Super-sarjassa ja ensimmäistä kisaansa ajava Kärkkäinen osallistui Jokamies-yleinen sarjaan.

Pekka Leskinen johti lauantaina kisaa, mutta menetti pistejohdon toisella kierroksella. Voiton vei Juha Eerola, joka edustaa MP-Taitoa. Toinen kisapäivä ajettiin sunnuntaina, eikä kärjen järjestys muuttunut. "Ensimmäinen kisapäivä oli rennon oloinen ja ajo sujui hyvin. Eerola on kuitenkin kovan tasoinen kaveri, enkä pystynyt vastaamaan tällä kertaa hänen suoritukseensa. Sunnuntaiaamun päänsärky sotki kisaan keskittymistä, mutta toisella kierroksella alkoi jo olo helpottamaan ja ajo sujumaan rennommin."

 Tapio Merkkiniemen lauantain kytkimen tekniset ongelmat haittasivat ajoa. Sunnuntaiksi kytkin saatiin säädettyä ja ajo sujui lauantaita paremmin, vaikka reittejä vaikeutettiin toiselle päivälle. Merkkiniemi ajoi yhteistuloksissa sijalle 8. "Harjoittelua pitäisi saada lisättyä, että pystyisin vastaamaan kärjen suorituksiin."

Kisassa ajettiin kuuden tunnin aikana kolme kierrosta ja kierroksella oli 8 jaksoa. Heinätrialin jaksot ovat yleensä hieman helpohkoja, joten aloittelijankin on helpompi lähteä kisaamaan.

 

 

Sanna Kärkkäinen lähti aloittelijan roolissa kokeilemaan trialia Heinätrialiin. Erilainen kisaformaatti, jaksojen ajolinjojen valinta, avustajan läsnäolo suorituksen aikana eroavat esim. endurokisasta.  Kisan avustajana hänellä oli trialin nuorten Suomen mestari vuodelta 2010, Ville Lehtonen, joka opasti kisan kulussa ja suorituksen aikana. 

 

Kärkkäinen kerkesi kuitenkin harjoitella muutaman kerran ennen kisaa, mutta paineita sijoituksista ei ollut. "Minua houkuteltiin mukaan Heinolan MM-kisoissa ja lupauduin. Lähdin kisaan mukaan ihan hakemaan ajokokemusta ja kokeilemaan tätä lajia. Mukavaa on ollut ja olen oppinut todella paljon uusia asioita pyörän käsittelystä ja kehon hallinnasta. Tämä auttaa myös päälajissani endurossa, jossa kauden ensimmäinen kisani on viikon päästä Vantaalla