Polar Enduro Cup Iisalmi 21.1.2018

Iisalmen osakilpailun tulokset

Päivitys 20.1.-18: Nonnii, puitteet klpailua varten ovat järjestelydirektoraatin mielestä reilassa joten ei muuta kun huomenna kisaamaan!

Pätkät MK1 ja 2 vetäistään sitten putkeen ihan ajanotollisista syistä, pituutta maastokokeella yhteensä 8 km ja hobby päräyttää sen läpi kolmesti ja race neljästi. Ei tutustumiskierrosta, kierrosten välillä pidetään sen verran paussia että kaikki ehtivät maaliin & saavat ajat ja sitten vaan uutta rundia putkeen. Reitti oli mainiossa kunnossa tänään, kova spoori (myös jalkaurat) johon muutaman sentti on hipsinyt uutta puuterilunta. Reitillä on merkattu mutkat säännöstön mukaisesti, lisäksi epäselvissä kohdissa on kirkkaankeltaista nimeltämainitsemattoman savolaisen metsäkonekonsernin merkkausnauhaa ohjaamassa ajosuuntaan. Aamulla nollapyörät rämmyyttävät uraa auki joten pientä liikennettä reitillä on ennen kuin eka kisaaja ampaisee reitille.

Lähtöjärjestyksestä sen verran että pyrkikää kisailijat itse keskenänne valitsemaan sopiva lähtöpaikka siten että nopeimmat ukot kärkeen ja hitaammat viimoisina niin tulee mahdollisimman vähän ohitteluja. Antakaa endurosääntöjen mukaisesti kiltisti tietä hitaampana mikäli käy semmoinen ihme että takaa joku pyrkii ohi.

Tervetuloa nautiskelemaan Parkatille! Terkuin Timo, endurojonglööri/Y.-SMK

Päivitys 17.1.-18: Mikäli la-su sataa kovasti lunta niin ensimmäinen kisakierros ajetaan lämmittelykierroksena spoorin auki saamiseksi. Samaten jos osanottajia tulee paljon niin käsinajanoton ja päivän lyhyyden vuoksi se pakottaa ajattamaan maastokokeet "putkeen" eli ykköspätkältä jatketaan pysähtymättä kakkoselle. Kierrosmäärä pyritään pitämään vakiona 3 hobby ja 4 race. Katsotaan tilanne tarkemmin kisa-aamuna. :)

Päivitys 12.1.-18: Ajomäärää lisätty nopean kelin vuoksi luokittain siten että hobby ajaa 3 kierrosta ja race 4. Mikäli olosuhteet muuttuvat kisapäivänä ratkaisevasti niin järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Y-SMK järjestää su 21.1.2018 Polar Enduro Cupin osakilpailun Iisalmen Parkatin Moottoriurheilukeskuksessa. Nämä sivut toimivat kilpailusivuina ja kokoamme tälle sivulle kilpailuun liittyvää tietoa vähitellen.

Kilpailussa noudatetaan Polar Enduro Cupin yleisiä sääntöjä ja sen luokat ovat Hobby ja Race. Kilpailussa ajetaan luokasta riippuen 3-4 kierrosta kahta monipuolista ja vaihtelevaa maastokoetta jotka koostuvat mm. osuudesta motocross-rataa (ja sen meluvallia), spoorisia peltoja, niittyjä ja metsäosuuksia. Hobby-luokassa (ajaa 3 kierrosta) ajoajaksi muodostuu yhteensä 1-1,5 h ja Race-luokassa (4 kierrosta) n. 1,5 h. Kisassa ei ole maastosiirtymiä yleisillä teillä vaan maastokokeille startataan huollosta/parkkipaikalta suoraan.

Rengassääntö vapaa (enduropiikkirenkaat siis sallittu), lähtötapa endurosääntöjen mukaisesti 30 sek väliaikalähtönä porrastetusti. Myös motocross-pyörällä voi osallistua kilpailuun. Huolehdithan että pyörässäsi on voimassa oleva maastoliikennevakuutus. Huoltomatto on varikolla pakollinen.

Osanottomaksu 20 eur joka kerätään paikan päällä, varaathan sopivan käteissumman. Pakkasraja -17.

Ilmoittautuminen kilpailuun huom! vain ennakkoon seuraavasti:

Suora linkki ilmoittautumislomakkeeseen https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdHGpKKKKpwDmzUAMFzQlZIFrcKoPylH7DEQmDGC4EaHSU1wg/viewform

Lista ilmoittautuneista https://docs.google.com/spreadsheets/d/11VPg4qK4rWXaZZiGMAqrUBACu6iyy8v1d66wMpCaSDQ/pubhtml?gid=1946810941&single=true

Osallistujat voivat käyttää lämmintä toimistorakennustamme varusteiden vaihtoon. Muut palvelut: makkaratulet, kisakioski (pyrimme saamaan myyntiin kahvia, pullaa, virvokkeita, makeisia, makkaraa) ja ulko-wc. Rata-alueelta on matkaa Iisalmen keskustaan n. 5 km.

Järjestäjä hoitaa manuaalisesti ajanoton eikä transpondereita tarvita kisapyörissä. Tulokset julkaistaan kisan jälkeen tällä sivustolla. Kilpailukynnys on erityisen matala - ellet ole ennen ajanut numerolla niin tule ihmeessä mukaan!

HUOM! Tarvitsemme vapaaehtoisia toimitsijatehtäviin kilpailujen järjestämiseksi. Käytämme tapahtumasta jäävät varat moottoriurheilukeskuksen kehittämiseen, ilmoittaudu toimitsijaksi mukaan sähköpostitse osoitteeseen ylasavonmoottorikerho(ät)gmail.com

Kilpailupäivän aikataulu:

Ilmoittautuminen päättyy klo 11.30 (paikalle on siis hyvä saapua klo 11 mennessä, kilpailijat starttaavat suoraan kilpailureitille ilman tutustumiskierrosta)

Kuljettajakokous klo 11.45

Lähtö ensimmäinen kilpailija klo 12

Lähtö- ja maalialueet sijaitsevat heti pysäköinti-/varikkoalueen laidalla. Kilpailijoille on reilusti pysäköintialuetta, samaten katsojille.

Lisätietoja myöhemmin. Järjestäjä Y-SMK pidättää oikeuden muutoksiin.

Yleisö pääsee seuraamaan kilpailua veloituksetta. Tervetuloa kilpailemaan ja kannustamaan!

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.